Moiiiii! Osa again, nyt saatiin hyvin peli-into päälle joten osaa varmaan pukkaa useammin (?) nyt. And Let's Go! Photobucket
Elämä pikku Emilin kanssa alkoi sujua tavallisissa merkeissä. Vanhemmat olivat ikionnellisia uudesta pikkuisesta, ja poikaa pidettiin kuin kukkaa kämmenellä.Photobucket
Eräänä iltana päätti Tapani yllättää vaimonsa.
"Minulla on sinulle pikku yllätys, kulta.."
"Jos se nyt on taas siitä että Emil osasi tarttua sinua sormesta niin minulle hän teki niin jo kolmen päivän ikäisenä, joten.."
"Öö, sweetie, ei ole ihan siitä nyt kyse.."
"Siis mikä TOI on?"
"Lahja."
"Voi kiiiiiiitos kulta"
Photobucket
Glorian maha oli taas kasvanut joten pian olisi tiedossa lisää pikku taaperoita taloon.Photobucket
Eräänä päivänä Gloria otti Tapanilta lahjaksi saamansa lampun mukaansa kukkulan taakse mennessään. Hän ei halunnut, että Tapani piti häntä hölmönä taikauskoisena, mutta hän oli pienenä lukenut tarinoita, joissa lampuissa asuu henkiä, ja tahtoi kokeilla toimisiko konsti. Hän hieraisi lamppua ja yhtäkkiä ilmaan pöllähti pilvi, josta puolestaan astui esiin arvokkaan näköinen lampun henki.Photobucket
Henki lupasi Glorialle toivomuksen, jonka hän täyttäisi. Gloria tahtoi suurentaa kotiaan, joten raha ei olisi pahitteeksi. (eikä ollut pahitteeksi bugikaan, joka pisti Glorian toivomaan lisää rahaan 14 kertaa niin että varmaan 30 000 simoleonia tuli lisää..)Photobucket
Mutta vauva-aika on todetusti lyhyt ja ytimekäs, joten ei kauaakaan kun oli Emilin aika vapautua kammottavasta tyttöjen mekosta ja päästä kiduttamaan kanssaihmisiä taaperoudellaan.Photobucket
Ja tässäpä poika poksahtaa.. Kuvaa en jaksanut naamasta laittaa, luonnepisteitä en laita koska ei ketään kuitenkaan kiinnosta. Poika on ihan söpö, myöhemmin tässä osassa tulee kyllä pärstäkuviakin.Photobucket
Hedelmäpuut tuottivat satoa, varsinkin appelsiini. Tapani sitten hiipparoi aamulla (ennen kuin Gloria huomasi) suloisissa Calvin Klein- kalsareissaan maistamaan 'muutaman' maistiaisen.Photobucket
Vauva ilmoitteli itsestään vahvasti, Glorian maha toimi sen henkilökohtaisena ilmoitustauluna, ja kadulla kävelijät tuijottivatkin ilmoitustaulua ahkerasti. Gloriaa se ei haitannut; nainen oli vain iloinen kun vastaantulijat hymyilivät lämpimästi Glorialle ja mahalle. Glorian ja Tapanin ystävätkin antoivat mielellään vanhoja vauvanvaatteita ja leluja ja hiplasivat Glorian mahaa toivoen tuntevansa vauvan potkaisevan.Photobucket
Niin, unohdin ehkä kertoa että Gloria vaihtoi tyyliään (joskus aikoja sitten..) hieman äitimäisemmäksi.Photobucket
Pian oli kuitenkin Glorian aika luopua kummustaan ja vapauttaa uusi sinappikone ilmoille. Kivut olivat kovat, mutteivät läheskään niin kovat kuin Emilin syntyessä. Kaikkeen tottui.Photobucket
Tällä kertaa ilmoille pullahti pieni tyttö, joten tällä kertaa teidän ei tarvitse nauraa mahaanne kipeäksi noiden vaatteiden takia. (en ole vieläkään löytänyt sitä pirullista tiedostoa joka tuo tuon mekon mun peliini, kun en tiedä mitä siinä lukee.. Eikä oikein tee mieli TAAS ladata kaikkia ladattuja uudestaan.)Photobucket
"Hei, pikku prinsessa! Minä olen sinun isi" lässytti Tapani.
"Nimeksi tulee sitten Erica", ilmoitti Gloria ytimekkäästi.
Photobucket
Eläinhuuma oli iskenyt Tapaniin, joka hankki sinisen papukaijan nimeltä Barbeque ilahduttamaan elämäänsä.
"Barbeque!?" Kiljui Gloria nimen kuullessaan nimen. "Kuka ihminen antaa siniselle papukaijalle nimen
grilli?!
"Ei Grilli, kulta, vaan Barbeque"
"Voi, herää jo, tauno, se on sama asia!"
"Lähinnä sen sipsimausteen mukaan ajattelin.."
*Huokaus*
Photobucket
Grilli tai ei, papukaijasta pidettiin. Tapanin työkaveri ja hyvä ystävä Benjaminkin viihtyi tuntikausia keskustelemassa Barbequen kanssa. Toisaalta, se saattoi johtua siitä että kummatkin olivat varsin nokkavia.Photobucket
Hyvä! Täällä kaivattiinkin jo poliisia pysäyttämään tämän papukaijarumban!Photobucket
Ja vielä mitä! Ei virkavaltaankaan voi enää luottaa.. Photobucket
Poliisi vain yllytti Tapania entisestään tuomalla Varpuloille koiranpennun, joka Glorian vaatimuksesta nimettiin "vain Pyryksi" kuten Tapani asian ilmaisi.
Photobucket
Emil oli löytänyt huoneestaan jännän lelun, joka pyöri ja keinui samaan aikaan ja näytti hevoselta.Photobucket
Mutta eipä heppainnostuskaan kauaa kestänyt, sillä Emil nimittäin äkkäsi lattia hurjan kapineen - tutin! Vanha kunnon tutti oli tietenkin paljon hurjempi kuin mikään likkamainen koni.Photobucket
Emilin pottakoulutus alkoi, ja Tapani nimettiin kouluttajaksi.
"Istu, poika! Paikka!"
On tainnut Tapani viettää vähän liikaa aikaa Pyryn kanssa, vai mitä luulette?..
Photobucket
Gloria tajusi, ettei ollut mikään ihan nuori enää, vaan kahden lapsen äiti ja tarjoilija arvostetussa neljän tähden ravintolassa, joten hänen tuli pukeutua arvollensa sopivasti.Photobucket
Herranjumala mitä käytöstä! Millaiset vanhemmat pelehtivät samassa huoneessa missä pikku Erica nukkuu!? Ilmeisesti herra ja ruova Graham tykkäävät 'leikkiä tulella..'Photobucket
Gloria oli alkanut kärsiä vanhoista tutuista aamupahoinvoinneista, mikä tarkoitti että yölliset touhut olivat Erican vahtivasta silmästä huolimatta tuottaneet tulosta.Photobucket
Eräänä aamuna Gloria kokeili vanhaa kampaustaan, tajusi mitä hänellä oli päällään ja kauhistui. "Voi hyvänen aika, minulla on kaksi, kohta kolme lasta ja minä näytä ihan joltain.. huoralta!"
Vähän rajaa, Glory..
Photobucket
Kävelykoulutus Emilin kohdalla ei valitettavasti sujunut yhtä vaivattomasti kuin pottailu, mutta kyllä lopultakin vanhemmat saivat kokea sen onnen, kun saa ryntäillä taaperon perässä huutaen sellaista, kuin: "Vessaharjaa ei laiteta suuhun" tai "jätä isin korvakarvanajuri rauhaan".
Photobucket
Glorian arvelut osuivat oikeaan, ja pian hän huomasikin mahansa suuntamilla huomattavaa kohoumaa.Photobucket
Kuut kuluivat nopeasti, ja pian Gloria näytti siltä, kuin olisi nielaissut Tapanin kadonneen jalkapallon.
"Koeta nyt kulta tajuta, että näin Pyryn leikkivän sillä, en tosiaan ole nuolaissutkaan sitä!"
Photobucket
Tapanin vakavat luontoon liittyvät sairaskohtaukset olivat laajentuneet eläinvimmasta jo myös ylenmääräiseen puiden ja kukkien paapomiseen.Photobucket
Barbequen häkkiä pidettiin auki, sillä papukaija tykkäsi yöllä lennellä vapaana kaupungin yllä ja ihme kyllä se osasi aina palata aamuksi vastaanottamaan Tapanin tarjoileman Papu-Nam-Nam-annoksen.Photobucket
Gloria oli ruvennut ennätysmittoihinsa kasvaneen mahansa kanssa uimaan "hurjan suuressa" metri kertaa kaksi metriä kokoisessa uima-altaassa, koska välillä tuntui että vedessä oli helpompi liikkua kuin kuivalla maalla. Kellutusvoimasta oli hyötyä.
Photobucket
Uiminen kuitenkin keskeytyi, kun äidin piti mennä auttamaan pikku Emiliä kasvamaan 'isoksi pojaksi'.Photobucket
*Puuuuuhallus..*Photobucket
Ja tämmöinen tapaus.Photobucket
Äiti käväisi äkkiä vaihtamassa vaatteet, ja sitten pikku suklaapalleronkin oli aika viettää synttäreitä.Photobucket
Jouu, ja sitten mentiin!Photobucket
Ja tässä muodonmuutoksen kokenut Emil. Hän on ihan söpö, mutta posket on aika paksut.Photobucket
Mutta hänen siskostaan puolestaan kasvoi syötävän suloinen! Mikähän siinä on että taas kävi niin että toisen sukupolven esikoinen on poika, muttei nyt mitenkään kovin söpö (vaikka Emil on kyllä paljon söpömpi kuin Brian oli) ja toinen lapsi on tosi kaunis tyttö? Kummallista..Photobucket
Ystävät olivat hyvin tärkeitä Tapanille, ja hän vietti näiden kanssa niin paljon aikaa kuin töiltään ja perheeltään kerkesi.Photobucket
Pian oli myös Tapanin "jalkapallon" aika saapua maailmaan. Täsmälleen samassa kohtaa kuin Ericakin syntyi..  (katsokaa vaikka kuvasta 11.)Photobucket
Tämmöinen jalkapallohan se sieltä syntyi.Photobucket
Mutta synnytys ei ollutkaan vielä ohi ja tuska jatkui..Photobucket
..Mutta enää pienen hetken. Kaksospojat ovat tapauksessa, ja nimeksi annettiin Elias ja Esko.Photobucket
Mahdollisten koiranpentujen toivossa hankittiin Pyrylle kaveriksi tyttökoira nimeltään Nuppu.Photobucket
Glorialle lasten koulumenestys oli tärkeää, ja hän vahti tarkasti Emilin läksyjentekoa.
"Kulta pieni, sana minun ei ole omistusmuoto, vaan yksikön genetiivimuoto sanasta minä ja.."
"Äiti."
"..On epäarvokasta sanoa arkisesti omistumuoto, kun voit.."
"Äiti, mä olen ekaluokalla!"
Photobucket
Mutta kyllä Glorian lukuisista saarnoista osa oli ilmeisesti painunut Emilin korvien väliinkin, sillä jonkin ajan kuluttua kaivattu kaksinumeroinen luku koristi pojan todistusta.Photobucket
Tapanin eläimellinen innostus oli tainnut hiipua hieman, sillä Barbequelle oli käynyt huonosti. Photobucket
Myöskin omenapuu olisi saattanut vaatia hieman parempaa hoitoa, sillä omenoista tuli aivan mauttomia.
Edes Calvin Klein - kalsarit eivät saaneet niistä maukkaampia.
Photobucket
Eräänä iltana muuan tunkeilija saapui vierailemaan Grahameille.Photobucket
Varas järkevästi talsi suoraan kukkapenkkiin portista ilmeisesti luullen olevansa sisällä portista astuessaan. Hetken ihmeteltyään hän kuitenkin tuli siihen tulokseen että kukkia olisi turha varastaa..Photobucket
Ja talsi suoraan lemmikkitaloon, josta varasti yhden luun..Photobucket
Lopulta päästyään sisälle varas jäi eteiseen kiroamaan varashälytintä, joka tietenkin laukesi huutamaan.Photobucket
Kiireesti varas kipitti sullomaan eteisen sohvan pussiinsa. (miten mahtu?)Photobucket
Poliisi saapui paikalle juuri kun varas sulloi säkkiin toista sohvaa, nimittäin Glorian rakasta perintösohvaa. Syntyi luonnollisesti tappelu..Photobucket
Photobucket
Jonka varas voitti. Heippa vaan perintösohva, eteisen sohva ja luu. Photobucket
"No, se ny pääs karkuun. Sori" Poliisi tokaisi ja laahusti autolleen yrittämättäkään korvata tavaroita.Photobucket
Emil oli tavannut netissä Ira-nimisen tytön, johon oli kovasti ihastunut.Photobucket
Äiti katsoi tietysti asiakseen pitää luennon aiheesta. "Muistathan että ihmiset eivät välttämättä ole niitä keitä netissä sanovat olevansa." "joojoo äiti, kyllä mä tiedän.." Gloria lähti olohuoneesta ajattellen, miten nopeasti hänen pieni Emilinsä oli tullut tuohon ikään, ettei kertonut äidilleen kaikkea, tykkäsi jo tytöistä ja kävi chattipalstoilla netissä.Photobucket
Gloria oli aika hyvässä kunnossa..Photobucket
Vaimoaan lihottaekseen pois anoreksia pauloista päätti Tapani laittaa oikein juhlapäivällisen pöytään.Photobucket
Ylös........     Photobucket
...Alas...  Photobucket
Ja ennenkuin huomattiinkaan tuli kaksosten synttärit. Tuossa lensi Elias..Photobucket
Ja tämä *hömhöm* komea nuori mies on Esko. No, muodonmuutoksen avulla molemmista tuli suloisia poikia. Eskosta tuli itse asiassa söpömpi, vaikkei ihan siltä näytäkään.Photobucket
Tapanin tiedeura sujui sutjakasti, mies on nyt Projektipäällikkö.Photobucket
Ericasta oli tullut oikea isin tyttö, ja Tapani rakastikin tyttöä eniten kaikista lapsistaan. (törkimys)Photobucket
Gloria oli tuonut töistä mukanaan kauniin naisen, jossa olisi sopivaa ainesta suvun pojille vaimoksi.Photobucket
Muodonmuutos naikkoselle oli ehdottomasti kuitenkin tehtävä.Photobucket
Hänestä kuoriutuikin erittäin kaunis.Photobucket
Myös Emil taisi olla samaa mieltä, sillä kaikki Irat pyyhkiytyivät hänen mielestään sillä hetkellä kun tämä upea ilmestys pomppasi hänen eteensä.Photobucket
Kesäiltapäivät olivat ihania, ja perhe tykkäsi paneutua takapihallaan kaikki omiin lempiharrastuksiinsa.Photobucket
Gloria oli sitä mieltä, että lapset olivat jo liian vanhoja syömään tuttia, joten se lensi roskiin.Photobucket
Tämä vaalea kaunotar (kuten ehkä arvasitten, nimi unohtui..) ihastui ikihyviksi Emilin hänestä piirtämään kuvaan, ja kehui poikaa maasta taivaaseen.Photobucket
Kehujen hurmaamana päätti Emil esittellä naiselle muitakin taitojaan, ja toinen oli aivan innoissaan. "Täydellinen nainen.."ajatteli Emil onnellisena.Photobucket
Taaperot tykkäsivät kovasti leikkiä hiekkalaatikolla.Photobucket
Isä oli hankkinut vanhoista urapalkinnoistaan saamansa kasvinkasvatusjärjestelmän, jota esitteli pojalleen.Photobucket
Emil olikin hyvin kiinnostunut siitä, ja hoiti kasveja parhaan kykynsä mukaan.Photobucket
Mutta mikäs tuo? Joku oli jättänyt tien viereen makaamaan pienen avuttoman vauvan. Gloria huomasi vauvan ja riensi katsomaan.Photobucket
Gloria nosti vauvan syliinsä "Pikku poika.. kuka jättää pienen poikansa heitteille?" Pojan nyrkissä ollut käsi avautui, ja siitä paljastui  paperilappu, jossa luki: "Pidä minusta huolta".Photobucket
Glorian sydän suli, kun hän katsoi pienen pojan silmiin. Hän rutisti pojan itseään vasten ja kuiskasi: "Älä pelkää, minä pidän sinusta huolta, pikku Edwardini.."

+ 3 perheystävää 3/4 pistettä.

Anteeksi kun taas järjestän näitä draamojani, oli taas pakko keksiä jotain. xD kannattaa muuten kuunnella Avril Lavignen loistavaa kappaletta Things I'll Never Say. Kuuntelin sitä tuossa loppua kirjoitellessani. Ja sitten olen yhden selityksen velkaa vielä.Joku ehkä huomasi että kaksoset saivat tuossa yhdessä eri värisen ihon kuin heillä oli syntyessään. Ja minäpä kerron: Olin ottanut melkein kaikki kuvat osaa varten. Kone pimahti. Kuvat säilyivät, mutta peli jäi siihen kohtaan kun Gloria odotti kaksosia. minäpä sitten käytin Forcetwinssiä (Poikkeustapaus!!) ja ihmeen kaupalla tuli poikakaksoset, enkä sitten jaksanut ruveta niitä synnyttämään niin monta kertaa että tulisi oikea ihonväi, joten tummaihoisia ovat nyt eivätkä muuksi muutu. Sorry, toivottavasti ei haittaa. see U soon, kommentti olis erittäin toivottua. <3 Ja linkkilistalle lisäilen ihmisiä nyt kun sain sen luotua. Love, Me, Myself and I, Aiqsu. <3